Yksi siemen, yksi suru – keskustelua Aino Sibeliuksen kanssa

Elokuun näytökset Järvenpäässä: torstaina 20.8.2015 (LOPPUUN MYYTY!) ja perjantaina 21.8.2015 klo 19.00

Syyskuun näytökset:

Porvoo, Taidehalli (Tehdassali) 3.9. klo 19.00 – LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ

Järvenpää, Juhani Aho -sali (Järvenpää-talo) 10.9. klo 19.00 – LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ

Kahdelle sopraanolle ja jousikvartetille sekä käyrätorvelle sävelletty Yksi siemen, yksi suru tutkailee rohkeasti ja arvostaen Aino Sibeliuksen elämää niinä vuosina, jotka hän eli Jannensa rinnalla. Millaista oli lahjakkaan Ainon elämä äitinä, vaimona, naisena ja säveltäjän työtoverina? Miten hän jaksoi pitää perheen pinnalla yhteiskunnan suurten muutosten ja henkilökohtaisen kuohunnan keskellä? Mitä ajatteli Aino mielessään? Millainen oli hänen maailmansa?

Kaksi laulajaa tulkitsevat Ainon toisiinsa limittyviä puolia: sisäistä pidäteltyä Ainoa ja ulkoista näkyvää Ainoa. Samalla Yksi siemen, yksi suru peilaa nykyajan naistaiteilijoiden elämää Ainon elämään. Oman äänensä keskustelulle antaa säveltäjä Riikka Talvitie.

Kamarioopperan kahdelle sopraanolle ja soitinryhmälle on säveltänyt Riikka Talvitie. Teoksen on ohjannut ja käsikirjoittanut Tiina Häkkinen. Musiikinjohdosta elokukuun ja syyskuun esityksissä vastaa Ruut Kiiski.

Esityksen ensi-ilta oli 21.3.2015 osana Värinää-Taideviikkojen ohjelmaa.

Työryhmän tuottamaa konserttisarjaa tukevat TAIKE – Taiteen edistämiskeskus sekä MES – Musiikin edistämissäätiö. Työryhmä kiittää tuesta!

Tulevat esitykset 2015

To 20.8.2015 klo 19.00 Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali. Liput 25€ / Lippuvaraukset maija.vitikainen@saunalahti.fi. Esitys toteutetaan yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestö, Järvenpään Ainojen, kanssa.

Pe 21.8.2015 klo 19.00 Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali. Liput 25€ / Lippuvaraukset maija.vitikainen@saunalahti.fi. Esitys toteutetaan yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestö, Järvenpään Ainojen, kanssa.

To 3.9.2015 klo 19.00 Porvoon Taidehalli, Tehdassali. Lisätiedot täältä.

To 10.9.2015 klo 19.00 Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali. Liput 20€ / Lippuvarauket Lippu.fi -palvelun kautta. Järvenpään palvelupiste sijaitsee Järvenpää-talolla. Lisätiedot täältä.

Esitysten yhteydessä myynnissä oopperan libretto ja käsiohjelma yhteishintaan 5 euroa (käteinen).

Esitystiedustelut:

Lotta Rantanen, kulttuurituottaja. aino.ooppera@gmail.com tai 040 7662549

TAITEELLINEN TYÖRYHMÄ

Sävellys ja musiikinjohto (21.3.) Riikka Talvitie  

Libretto Tiina Häkkinen ja Riikka Talvitie

Käsikirjoitus, dramatisointi ja ohjaus Tiina Häkkinen

Keskustelijan osuuksien käsikirjoitus ja tallennus Riikka Talvitie

Visualisointi, kuvat  Hannu Hyrske

Puvut Ester Unkari

Korrepetitio Sanni Antikainen

Musiikinjohto (20.8., 21.8., 3.9., 10.9.) Ruut Kiiski

Aurora Ikävalko, sopraano – sisäinen Aino

Satu Kaarisola-Kulo, sopraano – ulkoinen Aino

Riikka Talvitie, keskustelija ääninauhalla

Seela Hallaste, nuoren tytön ääni

Iiris Toivonen,  lapsen ääni

Erja Unkari, viulu

Tiina Aho-Erola, viulu

Tuula Riisalo, alttoviulu

Lea Pekkala, sello

Erja Joukamo-Ampuja, käyrätorvi

Tekniikka ja äänitallenteet Juha Unkari

Lavastuksen toteutus Marjo Poijärvi ja Erkki Tuura

Graafinen suunnittelu Martta Unkari

Mainokset
Yksi siemen, yksi suru – keskustelua Aino Sibeliuksen kanssa